Blogin siirtyminen

Pro-Urheilusuomi -blogi nykyisellään päättyy, mutta jatkan blogittelua seuraavassa osoitteessa:

www.visionsport.fi/blogi

Kiitos kaikille lukijoille!

Lapiosta teelusikkaan

Lentopallon ystävät ovat nauttineet etuoikeutetun asemasta viime vuosina verrattuna muiden palloilulajien kannattajiin Suomessa, kilpailullisen menestyksen puolesta. Toisaalta menestys on yhtä poikkeusta lukuunottamatta rajoittunut Maailmanliigan yksittäisiin urotekoihin. Kuuden viimeisen kauden aikana Suomen maajoukkuetta on luotsannut ulkomaalainen valmentaja. Minkälaista muutosta on tapahtunut vuosien saatossa tähän päivään mennessä? Johdonmukaista kehitystä?

Lentopalloliitossa tehtiin rohkea, mutta päättäväinen linjanveto vuonna 2005, kun joukkueen päävalmentajaksi palkattiin dynamiitti-sieluinen italialainen, Mauro Berruto. Nuoren karismaattisen lentopallonäkijän palkkaaminen tarkoitti välttämätöntä resurssien kasvattamista maajoukkueen leirityksien ja toiminnan suhteen verrattuna edellisiin vuosiin. Syy oli kaikille ilmiselvä - Suomen nostaminen lentopallon maailman huipulle.

Berruton toisella kaudella nostettiin joukkueeseen mukaan lahjakkaat Oivasen veljekset ja ansaittiin paikka arvostetussa Maailmanliigassa, joka tarjosi kesän ajan huipputasoisia vastustajia maailman terävimmältä huipulta. Ensimmäisten vuosien aikana etenkin Suomen torjuntapeli perustui nk. lukevaan torjuntaan, mikä rajoitti puolustusnopeutta. Syötön ja välillisesti hyökkäämisen isona elementtinä käytettiin riskialttiita kovia hyppyaloituksia, poislukien passari Mikko Eskon taktiset hyppyleijat. Menestys oli vielä rajallista, mutta pelin tarkat prinsiipit oli iskostettu joukkueelle ja työtä tehtiin väsymättä Kuortaneella tarkan pelianalyysin ja -tilastoinnin pohjalta. Tehokkuus haluttiin nostaa maksimiinsa itse pelisuorituksessa.

Kolmas kausi, vuonna 2007, muistetaan kokonaisuutena varmasti Suomen lentopallomaajoukkueen parhaimpana kautena. Maailmanliigassa upeat ottelut sisältäen kuusi peräkkäistä voittoa ja kuorrutuksena kakun päälle toinen sija omassa lohkossa. Myöhemmin syksyllä edessä olivat EM-kisat, joissa joukkueen peli-identiteetti löysi viimeisimmän muotonsa - fantastista kenttäpuolustamista ja torjuntaa sekä Eskon johdolla tehokasta ja tilannesidonnaista hyökkäämistä. Alkulohkon Italia-tappion jälkeen skalpeerattiin kovia päänahkoja Puolalta ja Bulgarialta sekä haastettiin jatkolohkon päätöspelissä isäntämaa Venäjä viiden erän ottelussa taistoon, joka viime metreillä kuitenkin hävittiin. Välierässä ja pronssiotteluissa tuli lopulta tappiot, mutta Berruton joukkue korjasi ensimmäiset konkreettiset hedelmät tarkasta pelitavastaan ja lahjakkuuksien sopivasta roolittamisesta(Oivaset, Hyvärinen ja Ojansivu).

Seuraavat kaudet tarjosivat tasaista suorittamista Maailmanliigassa ja yksittäisiä voittoja Brasiliasta sekä Venäjästä matkan varrella. Torjuntapelikin muutettiin enemmän ennakoivaksi, mutta hyökkäyksen syömähampaana edelleenkin käytettiin kovaa hyppysyöttöä vastustajan vastaanoton rikkomiseksi. Suomen tapa pelata tuntui myös sopivan psykologisella tasolla pelaajille ja toimijoille, mikä on vahvan identiteetin pohjana missä tahansa palloilulajissa.

Matkustetaan ajassa joulukuuhun 2010. Berruto saa tarjouksen siirtyä kotimaansa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi ja näin ollen päättää kyyneleet silmissä pitkän työnsä suomalaisen lentopallon nostamiseksi. Pala on kurkussa niin liiton miehillä kuin lentopallofaneilla. Mihin seuraavaksi - kuului kysymys?

Sadetta ja tuulta usein seuraa auringonpaiste ja tyyni keli. Tällainen muutos voisi kuvastaa Suomen lentopallomaajoukkueen päävalmentajavaihdosta jälkeenpäin, valmentajien persooniin ja lähestymistapoihin viitaten. Daniel Castellanista, argentiinalaisesta lentopallon suurvalmentajasta ja -ajattelijasta, oli tullut maajoukkueen seuraava komentaja ja kehittäjä. Muutos kentällä oli kuin aggressiivisesta rynnäkköryhmästä maltilliseksi tarkka-ampujajoukkueeksi. Käytännössä kovien hyppysyöttöjen määrää vähennettiin merkittävästi korvaten nuo taktisilla hyppyleijoilla, joilla saataisiin pelattua vastustajan passari epäedulliseen asemaan suhteessa joukkueensa vastaanottoon. Kesän 2011 Maailmanliigassa pelaamisesta muodostui odotetun ailahteleva kokonaisuus, jättäen passiivisen peli-ilmeen päällimmäiseksi muistoksi.

Joukkue vahvistui libero Pasi Hyvärisellä syksyn EM-kisoihin nostaen menestysodotuksia. Turnauksen aikana Suomi voitti alkulohkossa ainoastaan Belgian ja neljännesvälierässä Slovenian. Berruton Italialle hävittiin puhtaasti alkulohkossa ja selvästi myös turnauksen puolivälierässä. Vastustajat runnoivat ykköstempolla huolestuttavasti Suomen torjunnan ja puolustuksen läpi kerta toisensa jälkeen. Vaikka vastaanotto kehittyi Maailmanliigan otteluista(osaksi Hyvärisen mukaantulon myötä), niin kenttäpuolustaminen ja etenkin hyökkääminen jäivät vajaiksi. Suomi ei ns. hyökännyt dynaamisesti Eskon toimesta ja Oivanen naulattiin kuoliaaksi vastustajien torjunnan ja puolustajien toimesta läpi turnauksen.

Uusi matka Castellanin alaisuudessa on vasta alkumetreillään, mutta kulttuurillinen näkökulma valmennuksessa tulee nostaa ylös. Onko argentiinalaisen tuoma taktisesti hienosäädetty, ja eittämättä mukautuva, pelitapa sopiva luomaan Suomen hyökkäämiseen ja puolustamiseen tarvittavan flow-tilan? Ykköspassari Esko oli jo ailahteleva Berruton viimeisellä kaudella, mutta kuluneena vuotena hän oli kirjaimellisesti heikko. Eskon suoritus ei välttämättä kuvastanut hänen absoluuttisen tason laskua, vaan myös joukkueen suorittamisen tasapainon puutetta suhteessa valmentajan asettamiin prinsiippeihin.

Muuttuuko osa runkopelaajistosta maajoukkueessa vai tehdäänkö maajoukkueen pelitapaan edellistä peli-identiteettiä/-mentaliteettia tukeva muutos? Nähtäväksi jää samalla kun Lontoon olympiajuna on karkaamassa tavoittamattomiin.

Suomalaisten seurajoukkueiden tila v. 2011

Seurajoukkueet ovat kansallisen jalkapallokehityksen ytimessä. Mitä kehittyminen seurana tarkoittaa ja onko kehitystä ennen kaikkea tapahtunut suhteessa kilpailustandardeihin? Tänä vuonna HJK tarjosi suomalaisille katsojille jännittäviä hetkiä Mestareiden ja Eurooppa liigan karsinnoissa. Ohi ja yli yksittäisten menestystekojen ja -vuosien tulee kuitenkin tarkastella metsää puilta nähdäkseen määränpään, jonne nykyinen tie johtaa. Otetaan vertailukohdaksi euromenestyksen sijaan kaksi vaihtoehtoista muuttujaa: i) ulkomaille merkittäviin rooleihin myytävien/lähtevien pelaajien lukumäärä ja ii) suomalaisjoukkueiden pelikulttuuri verrattuna muiden eurooppalaisten liigojen standardeihin.

Alkukauden perusteella moni Veikkausliigan vakiokatsoja alleviivasi HJK:n tämän kauden joukkueen ainutlaatuisuutta. Joukkueessa oli nuorta ja kokenutta paluumuuttajaa, jotka erottivat ryhmän kiistattomasti potentiaalisimmista kilpailijoistaan. Muutamaa pelaajaa lukuunottamatta omavaraisuus ei edellenkään ottanut asemaa Suomen menestyvimmässä seurassa. Useat Veikkausliigan muut joukkueet ovat taas pakotettuja nojaamaan omavaraisuuteen, mikä sekään ei ole aina täysin tiedostettu valinta ja strategia vaan välttämätön paha joillekin seurajohtajille. Veikkausliiga ei ole viimeisten vuosien aikana tuottanut systemaattisesti eurooppalaisiin huippu- tai keskitason seuroihin avauskokoonpanon tasoisia pelaajia. Vastuun tästä kantavat vain ja ainoastaan seurat itse. Ikuinen ruikuttaminen resurssien rajallisuudesta ja ammattivalmentajien vähyydestä osoittaa enemmän innovaation ja henkilökohtaisten uhrauksien vähyyttä kuin mitään muuta.

Kaikkien Veikkausliigan seurojen budjetit ovat merkityksettömällä tasolla verrattaen kilpailijoihin, joten olisiko strategisesti tulevaisuuden (yksittäisten seurojen ja koko liigan) kannalta hyödyllisempää sijoittaa vuosittaisesta pelaaja-/operatiivisesta budjetista noin 30000-150000 seuran koosta riippuen suoraan junioritoiminnan resursseihin. Palloliitto on ottanut jo omat askeleensa kohti uuden valmennus- ja kehitysmallin luomista sekä käyttöönottoa. Edellämainitut leikkaukset junioritoiminnan hyväksi aiheuttaisivat merkittäviä muutoksia edustusjoukkueiden ulkomaanhankinnoissa ja näin ollen akuuttia tasonlaskua seuraavien viiden vuoden ajanjakson aikana. Takaisinmaksu omavaraisen laadukkaan pelaajatuotannon muodossa voisi oikein ohjattuna nousta monikymmenkertaiseksi verrattuna kilpailullisiin menetyksiin.

Mediassa usein erinäiset seuratoimijat puhuvat em. tarvittavien lisäresurssien ohjaamisesta ammattivalmentajien palkkaamiseen ja muiden olosuhteiden kehittämiseen(pelaajan näkökulmasta). Jo olemassaolevien valmentajien kokopäiväistäminen ei kuitenkaan itsessään kuro eroa kiinni muihin kilpaileviin maihin verrattuna, vaikka mahdollistaakin täydellisen keskittymisen jalkapallovalmennukseen ilman muiden työkiireiden aiheuttamia häiriötekijöitä. Ennemmin tai myöhemmin valmentajat pystyvät luonnollisesti hiomaan toimintatapojaan tehokkaammiksi taaten laadukkaamman valmennus- ja opetusympäristön junioripelaajille. Itseohjautuva kehittyminen olisi silti liian hidasta tuodakseen valmennustoiminnan nopeasti kansainvälisesti merkittävälle tasolle. Prosessia tulee nopeuttaa.

Keskustelun keskiöön tulisi tuoda opetusmenetelmät eri ikäisille pelaajille ja valmennuksen konkreettinen sisältö. Jalkapallo on maailman nopeinta shakkia 11 autonomisen tekijän voimin. Pelkästään pelin luonteen toteaminen tulisi tehdä selväksi kuinka tärkeätä pelaajan omien tiedostavien(lue: pelikäsitys) ominaisuuksien ja havaintomotoriikan(lue: pelinluku suhteessa taidolliseen suorittamiseen) jatkuva kehittäminen on. Tällä osa-alueella suomalaisilla valmennusjärjestelmillä ja valmentajilla on vielä merkittävä kasvun paikka. Vastaukset kysymyksiin miksi ja milloin on tultava pelaajan selkäytimestä pelitilanteessa.

Muutoksen edistämiseksi tarvitaan visionäärisempää ja rohkeampaa valmentajakoulutusjärjestelmää niin liiton kuin seurojen sisäisen koulutuksen puolesta. Kun ennen puhuttiin sopivista harjoitteista tekniikan ja muiden ominaisuuksien kehittämisen puolesta, tulisi nykyään keskittyä peliin ja pelitilanteiden eriäviin ongelmiin. Valmentajien tehtävä on käydä debaattia keskenään sopivista tavoista opettaa pelaajat ratkaisemaan nuo ongelmatilanteet menestyksekkäästi eri tavoilla reagoivia vastustajia vastaan. Ohjaavana punaisena lankana siis pelikeskeisyys niin että pelaaja pystyisi jo harjoitustilanteessa tunnistamaan mitä hän pelissä saattaa kohdata.

Toinen arviointiperuste suomalaisten seurajoukkueiden kehitykselle, kuten alussa mainitsin, voisi olla pelikulttuuri. Suomessa keskitytään turhan usein seurajoukkuevalmentajien puolelta numeroihin, ja näillä numeroilla viittaan pelijärjestelmiin. Valmentajat suorastaan rakastavat miehittää keskialuetta kolmen pelaajan voimin, mutta jos yhdenaikaisuus ja pelaamisen mallit eivät ole kunnossa, niin ei myöskään synny tasapainoa ja pelin virtausta. Pelin dynaamiset mallit hyökkäys-, puolustus- ja suunnanmuutostilanteissa ovat ratkaisevia pelitavan onnistumisen kannalta. Pelaamisella on liian väljät perustat useassa seurassa, mikä johtaa sekasortoon kentällä, koska pelaajia ei ole valmistettu riittävästi ennalta muuttuviin tilanteisiin. Mihin tämä johtaa? Jatkuvaan pyörän uudelleen keksimiseen.

Oi kuinka me valmentajat palvommekaan pelaajien luovuutta osana pelikulttuuria, koska se vapauttaa meidät ihanasti vastuusta aina veikkausliigavalmentajia myöten. On olemassa sekasortoista ja kontrolloitua luovuutta. Sekasortoisella luovuudella viitataan ennaltamäärittämättömään ratkaisumalliin, joka hajoittaa joukkueen muodon tasapainon yleisesti ja harvoin myös yllättää vastustajan johtaen menestykseen. Kontrolloitu luovuus perustuu ennaltamäärättyihin ratkaisumalleihin, joista yksittäinen pelaaja valitsee vastustajan näkökulmasta yllättävimmän ja näin ollen aukaisee murtautumismahdollisuuden. Tulee huomioida ettei em. ratkaisun epäonnistuessa hyökännyt joukkue ajaudu sekasortoiseen tilaan, koska pelaajat ovat pystyneet ennakoimaan ja tasapainottamaan kenttämiehityksen jo etukäteen. Luovuus ei siis suoranaisesti ole uuden keksimistä, vaan sopivimman ratkaisumallin käyttöönottoa vastustajan yllättämiseksi. Tämä osa-alue on valmennettavissa!

Vaaditaan avointa keskustelua, väittelyä, oivaltamista ja uusiutumista niin valmentajien, seuratoimijoiden, median, kuin fanienkin toimesta, jotta Veikkausliigan viehättävyys katsojille kasvaisi. Toiseksi pelaajakehitystyö on elintärkeätä niin seurojen taloudellisen tilanteen kehittämiseksi kuin kansainvälisen kilpailullisuuden nostamiseksi aina maajoukkuetasolle asti. Vaikka jatkuvaa kehitystä jalkapallon luonnollisen evoluution johdosta tapahtuu myös Suomessa, tulisi kehityksen olla strategisempi ja tarkemmin määritellympi valinta kaikkien suomalaisten pääsarjaseurojen puolelta. Meillä on merkittävästi kirittävää vielä.

Tappelijana nyrkkeilyn lamakaudella

"Money talks", sanoi ammattinyrkkeilijä kun heikompansa tyrmäsi ja paremmaltaan karkasi. Ajan kuva on muuttanut tätä aina antiikin ajoista lähtien jaloa sekä maskuliinisesti -latautunutta lajia. Isot promoottorit Yhdysvalloissa ja Euroopassa rakentavat timanttiset lahjakkuutensa hellässä suojelussa sekä maksimoidakseen "sijoituksensa" arvon pitkälle ajalle. Sopii pohtia, onko samainen ilmiö rantautunut suomalaisen nyrkkeilypromootion piiriin myöskin mahdollistaen nimellisen menestymisen jopa ilman suurten lahjakkuuksien olemassaoloa.

Suomalaisessa ammattinyrkkeilyn historiassa ainoastaan Olli Mäki on selviytynyt MM-otteluun. Mäki nousi kehään vuonna 1962 amerikkalaista Davey Moorea vastaan Helsingin olympiastadionilla ja tuli tyrmätyksi toisessa erässä. Mikä nostaa tämän ottelun arvoa entisestään on silloisten hallinnoivien nyrkkeilyliittojen lukumäärä tähän päivään verrattuna. Nykyään on vähintään 4 MM-vyötä jokaisessa painoluokassa kierrossa, kun taas tuohon aikaan ainoastaan The Ring -vyö oli ainoa tunnustettu liitto - yksi painoluokka, yksi maailmanmestari. Vieläkin tärkeämpää on tiedostaa taustat Olli Mäen nousussa MM-haastajaksi ammattilaiskehissä. Mäki omasi pitkän ja menestyksekkään amatööritaustan saavuttaen kaksi EM-mitalia(kulta ja hopea) vaikkei TUL-taustastaan johtuen koskaan päässyt edustamaan maatamme olympialaisiin. Ennen kaikkea hän oli tyylikäs nyrkkeilijä, joka osasi loistavasti tarvittavat puolustus- ja hyökkäystekniikat pärjätäkseen kehässä.

Vuosien varrella Elis Askin inspiroimana ja jalan jälkiä seuraten Suomesta on noussut myöhemmin muitakin merkittäviä amatööri-iskijöitä, joiden menestys ammattilaiskehissä on kuitenkin jäänyt suhteellisen vaatimattomaksi. Edesmennyt Tarmo "Tare" Uusivirta tunnettiin kehässä tulisestaan luonteenlaadustaan, joka saavutti upeasti kaksi MM-hopeaa ja yhden EM-kullan joutuen kuitenkin karvaasti pettymään olympialaisissa. Taren ammattilaisuran turmioksi hyvin todennäköisesti koitui heikko promoottori ja päämäärätön edistäminen sisältäen nousujohteisen listan rakentamista. Parhaimmillaan MM-listoilla kymmenen joukkoon sijoitettu Tare titteliotteluiden puuttuessa muistutti kuitenkin omaavansa kompaktit nyrkkeilytaidot ja piinkovan luonteenlaadun. Ylävartalon ja jalkojen liikehdintä, etukäden sekä yleisesti hyökkäyksien ajoittaminen oli mukavaa katseltavaa, josta näki Taren potentiaalin ja vahvan valmennuspohjan. Katsokaapa vaikka malliksi ottelua kovaleukaista amerikkalaista Kenny Schaeferia vastaan täältä.

Olympiatasolla Suomi nappasi kaksi pronssimitalia vielä 80- ja 90-luvulla ensin Joni Nymanin ja myöhemmin Jyri Kjällin toimesta. Kjäll voitti vielä vuosi Barcelonan 1992 olympialaisten jälkeen MM-hopeaa amatööreissä. Molempien ammattilaisura rakennettiin huolimattomasti ulkopuolisen silmin, mikä johti Nymanilla aikaisiin tappiohin(mm. SM-ottelu Jan Nylundia vastaan). Kjäll päätti lähteä kokeilemaan siipiään Yhdysvaltoihin ja otti majapaikakseen Miamin kuuluisan 5th Street Gym'in, jossa aikaisemmin harjoitteli mm. Muhammed Ali mestarivalmentaja Angelo Dundeen johdolla. Ammattilaisena Kjäll otteli 24 kertaa häviten ainoastaan kerran, mutta ei ikinä päässyt kiinni merkittäviin mestaruusotteluihin tai suuriin rahoihin kiinni.

Kaikki edellämainitut ottelijat olivat merkittävät nyrkkeilytaidot omaavia tekijöitä, joilla olisi oikeassa ohjauksessa ammattilaisena voinut olla ovet auki aina maailman huipulle. Näin ei kuitenkaan käynyt. Vuosituhannen vaihtuessa, vaihtui myös ammattilaisnyrkkeilyn tuulet, kun Olli Mäen pojan Pekka Mäen P3 Boxing -talli nosti päätään. Alusta asti toiminnassa oli suunnitelmallisuutta ja ammattilaisena entisestään korostuvaa tarkkaa 'matchmakingia' omien ottelijoiden menestyksen ja sopivan listan takaamiseksi.

Kovimpana meriittinä tähän päivään mennessä voidaan lukea Amin Asikaisen nostaminen Euroopan mestariksi vieraskehän tyrmäyksellä Saksan Sebastian Sylvesteristä. Aminin amatööritausta ei kestänyt meriittiensä puolesta vertailua edellisten vuosikymmenien olympiamenestyjiin, mutta Mäen tarkassa ohjauksessa kovakätisestä kirkkonummen kasvatista muovautui pelottava tyrmääjä kehässä. Kenties myöhemmin Amin joutui maksamaan hintaa osittaisesta yksiuloitteisesta nyrkkeilystään neljän tappion muodossa, jotka kaikki tulivat teknisen tyrmäyksen muodossa. Kaikkensa ja enemmän tämä mies kuitenkin antoi ja onnistui siitä itsellensä keräämään vähintään ansaitsemansa taloudellisen turvan.

Nykypäivänä P3 Boxing on edelleen voimissaan ja järjestää noin neljää MTV3 Maxin televisioimaa iltaa vuodessa. Mutta missä ovat vetonaulat? Ajoittaiset yhteispromootiot Sauerland Eventin kanssa mahdollistavat raskaansarjan tyrmääjäsankari Robert Heleniuksen ottelut Suomessa. Kärjistäen voisi sanoa, että nyt olisi loistavat olosuhteet Taren tai Kjällin kaltaisten nyrkkeilytaitureiden kasvaa menestyjiksi ammattilaiskehissä. Valitettavasti näköpiirissä ei ole teknisesti yhtä hyviä nyrkkeilijöitä johtuen amatöörinyrkkeilyn vallitsevasta puutos- ja lamatilasta Suomessa. Seuraava mahdollinen kassamagneetti voisi olla Edis Tatli, mutta häneltä puuttuu ihmisiä lehtereille vetävää kaatovoimaa.

Jos Suomessa halutaan tulevaisuudessa nauttia vielä nyrkkeilyn suosiosta ja menestyksestä tarvitsevat ammattilais- ja amatööriliitot molemmat toisiaan. Amatöörinyrkkeilyliitolla ei ole edes päävalmentajaa tällä hetkellä eikä vastikään järjestettyihin MM-kisoihin lähetetty yhtä ainoaa nyrkkeilijää. Muutoksia tarvitaan pikaisesti ja suunnitelma nyrkkeilyn loiston palauttamisesta parhaiden päivien veroiseksi. Emmehän halua tuoda katutappelijoita kehään viihdyttämään hetkeksi yleisöä. Tarvitaan ottelijoita, joiden perusjalkatyö, asento, lyöntivalikoimat, väistöt toimivat moitteettomasti ja pystytään mukautumaan vastustajan haasteisiin.

Onko muisto tuo vain, kun Gunnar Bärlund, Elis Ask ja Olli Mäki saavuttivat kunniaa ilman mammonaa? Tyylin ei tule mennä tuloksen edelle, mutta tyyli mahdollistaa tuloksen tekemisen.

Vastarannan kiisken seikkailut

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Urheilun pyhin olemus elää kilpailussa itsessään, kamppailussa paremmuudesta. Ihmisten itsekehittämä viidakko, jossa tasapuolisuus ei vallitse, vaan kunnioitus ja tunnustus hankitaan yksinomaan suorituksen kautta. Suomalainen koripallovalmentaja Henrik Dettmann on ymmärtänyt, mutta ennen kaikkea nauttinut, maailman vakavimmasta isojen poikien leikistä. Ei liene siis sattuma, että samainen mies tuli, näki ja muutti ensin suomalaisen koripallon tilan ja myöhemmässä vaiheessa keskustelun urheilun tilasta Suomessa.

Maamme urheiluelämä on aina nojannut epäonnistumisten hetkellä, ja jo niitä ennen nk. faktoihin, jotka rajoittavat menestysmahdollisuuksia(asukaslukumäärä, kulttuuri, pienet liikevaihdot urheilussa). Onneksi, herra Dettmann ei koskaan kokenut tarpeelliseksi liittyä ko. surkuttelijoiden joukkoon rypemään vapauttavassa itsesääliä vastaavassa seestyineisyyden tilassa. Nuorena miehenä tempperamenttistaan ja suuresta menestyshalustaan tunnetusta valmentajasta kuoritui laajakatseinen analyyttisen rauhallisessa palolla koripalloon ja urheiluun suhtautuva menestyjä. Mitä tapahtui?

Vuodet hiovat karkeasta kivestä sileän timantin, jos yksilö on valmis heittäytymään pelottomasti työhönsä. Lukuisten menestyksekkäiden seurajoukkuevuosien jälkeen Dettmann johdatti Suomen vuonna 1995 EM-kisoihin kärsimään tappion jokaisessa ottelussa. Viisaiden lukumäärä kasvoi potenssiin ja usko tulevaisuuden menestykseen peitettiin mielummin "faktoihin ja realiteetteihin". Henkka ei ollut kuitenkaan lähelläkään omaa päätepysäkkiään, vaan suden nälkä kasvoi matkanvarrella jatkuvasti. Saksassa oli herran kyvyt pistetty merkille, joten vuonna 1997 Henkka otti seuraavan askeleen kohti kirkkaampia valoja. Kruunu työlle saatiin sitten vuoden 2002 MM-kisoissa pronssimitalien muodossa, jota seurasi muutaman vuoden seurajoukkuevalmentaja pestit Saksassa. Veri veti kuitenkin kohti Pohjoista näyttämään kyntensä ja paluu Suomen maajoukkueen peräsimeen tapahtuikin 2007.

Koripallon ja urheilun ehdottomana rakastajana tunnettu Dettmann järkyttyi tuolloin Suomessa vallitsevasta urheilun lamasta. Harrastetiin, vaan ei kilpailtu. Henkka katsoi ja teki nopeat johtopäätökset - oli hyökkäyksen aika. Hän laittoi kasvonsa ja maineensa linjalle hyökätessään järjetöntä tasapäistämistä vastaan. Ei kompromisseja tai ympäripyöreitä latteuksia, ainoastaan suoraa puhetta ketään säästelemättä. Koripalloliiton valmennusohjelma laitettiin uuteen, kansainvälisen huippukoripallon vaatimukset täyttävään, uskoon ja kenttätyö aloitettiin välittömästi. Samalla urheilun syvissä riveissä alkoi liikehdintää myös muiden lajien parissa. Herättiin todellisuuteen, jossa keskinkertaisuus ei vain yksinkertaisesti voinut riittää menestyvien urheilijoiden ja joukkueiden tuottamiseen. Lumipallo työnnettiin liikkeelle jyrkkää rinnettä pitkin ja vauhti sekä koko kasvaa ajan myötä.

Faktoja ja realiteetteja kyseenalaistettiin taas kerran vuoden 2011 syyskuussa Suomen koripallomaajoukkueen selvitessä EM-lopputurnaukseen ja saavuttaessaan 9. sijan. Moni valmentaja olisi tyytynyt pitämään ainoastaan palopuheen kuinka ainutlaatuinen suoritus oli ja mukailemaan median kirjoituksia. Mutta mitä vielä! Henkka tuli esiin, ilmaisi suorituksen kunnioitettavan arvon ja samantien nälkänsä vielä suurempaan menestykseen. "Miksi emme voisi voittaa vaikka olympiakultaa?", kuului terävämielisen valmentajan retorinen kysymys toimittajalle. Kommentti kiteyttää kaiken mitä Henrik Dettmann edustaa sisimissään - kilpailija ja urheilun rakastaja. Hänen elämänsä arvo ei tule olemaan koskaan riippuvainen joukkueidensa lopullisesta suoritumisesta, mutta hän kiistatta rakastaa heittäytyä leikkiin mukaan yhtä intohimoisesti kuin lapsi. Hän myös luo oman todellisuuden tässä leikissä - kuten lapsi.

Kiitos Henkka! Työsi hedelmät korjataan myöhemmin laajalla rintamalla suomalaisessa urheilussa. Lue Henrik Dettmannin laaja henkilöhaastattelu uusimasta IS Veikkaajasta (41-11).

Oppivuodet malttamattomille

Vuorokausi Suomen jalkapallon A-maajoukkueen tappiollisen Ruotsi -kotiottelun jälkeen on aika avata keskustelua maailman katsotuimman ja pelatuimman urheilulajin ymmärryksestä kotimaassamme. Peliesitys kirvoitti kahtia jakautuneita näkemyksiä pelin sisällöstä, tai tarkemmin ilmaistuna pelin lopputuloksesta. Pelin sisällöstä puhuttiin valitettavasti ainoastaan päävalmentaja Mixu Paatelaisen toimesta, jonka kommentteja ei osata ymmärtää tai tulkita. Vastaavasti media YLE Urheilun studiomiehityksen johtamana jatkaa sokeaa marssiaan kohti tuntematonta.

Olympiastadion huokui rakkautta ja intohimoa kuningaslajia ja Huuhkajia kohtaan myrskyn riepotellessa syksyistä Helsinkiä. Joukkueiden panokset ottelun suhteen olivat eriarvoiset. Siinä missä naapurimaa Ruotsi vielä elätteli toiveita suorasta kisapaikasta ensikesän EM-kisoihin, keskittyivät sinivalkoiset ensisijaisesti jalostamaan Mixu Paatelaisen luomaa 4-3-2-1 -pelijärjestelmää, ja siihen pohjautuvaa pallonhallinta-keskeistä pelisysteemiä. Toissijaisesti hankittiin lisää kansainvälistä kokemusta nuorille, nykyisille ja tuleville, maajoukkueen vastuunkantajille kuten: Joona Toivio, Alexander Ring, Jukka Raitala, Tim Sparv, Teemu Pukki ja Timo Furuholm(vaihdosta sisään). Edellämainittujen pelaajien profiili on kansallisesti kuin kansainvälisesti nousujohteinen sekä kilpailukykyinen - vahva perustelu luottamukselle ja panostukselle peliajan muodossa. Ottelun lopputulokseksi muodostui 1-2 tappiolukemat, joiden aiheuttama reaktio oli kaksijakoinen median suhteessa päävalmentajaan ja pelaajiin.

Faktat ottelun pohjalta osoittivat suvereenia pallonhallintaa, joka voidaan nykyajan jalkapallossa jo laskea osittain puolustukselliseksi toimenpiteeksi toteuttetuna riittävällä systemaattisuudella ja kanssapelaajien tukemana lyhyillä etäisyyksillä. Potentiaalisen lopputuloksen määrittävät kaksi tekijää: luodut maalintekopaikat ja tehokkuus. Jälkimmäinen nojaa voimakkaasti yksilöiden maalintekotaitoon ko. sektoreilta, kun taas luodut maalintekopaikat synnytetään toiminnallisen pelitavan ja pelaajien roolituksen synergian lopputuotoksena. Toisinsanoen luodut maalintekopaikat ovat enemmän valmennettavissa kuin tehtyjen maalien määrä absoluuttisesti. Suomella oli kuusi(6) laukausta kohti maalia sekä samanverran ohilaukauksia - lopputuloksena yksi tehty maali. Vastavuoroisesti Ruotsilla oli samaiset kuusi laukausta kohti maalia ja kolme(3) ohi - viimeistellen kaksi maalia. Tehoindeksi oli marginaalisesti Ruotsin puolella, mutta Suomi kykeni luomaan taas marginaalisesti enemmän potentiaalisia maalintekopaikkoja. Vertailun vuoksi, Ruotsi laukoi samaiset kuusi laukausta kohti Suomen maalia Råsundalla kesäkuussa vieläkin rankemmalla tehoindeksillä höystettynä Suomen jäädessä vain kahteen laukaukseen.

Pallonhallinnan elementti on rankasti alleviivattu ja valitettavan itsestäänselvyytenä käsitelty osa-alue jalkapallomediassa - etenkin Suomessa. Termi liitetään liian usein tehokkuuden kannalta merkityksettömiin esteettisten arvojen vaalimiseen. Herätys! Enään ei olla 80-luvulla kuuntelemassa Michelsin ja Cruyffin kaltaisten jalkapallopolitikkojen harhauttavaa propagandaa. Pallonhallinta, kuten aikaisemmin sivuttiin, on puolustuksellinen työkalu kahden vaatimustekijän täyttyessä jatkuvasti: joukkueen hyökkäysmuoto ja suunnanmuutospelaaminen pallonmenetyksen tapahtuessa. Suomen joukkueen muoto oli ensisijaisesti tiivis ja puolustus- sekä keskikenttälinjan puolesta jatkuvassa tasapainossa. Mitä tämä merkitsi pallonhallinnan ja puolustamisen suhteen? Suomi menetti pallon useita kertoja Ruotsin alueella, mutta kykeni luomaan tehokkaan miesylivoiman Ruotsin pallollista pelaaja vastaan samaisella alueella sekä voittamaan pallon tehokkaasti takaisin - pallonhallinnan ylläpito siinä itsessään. Suomi otti Ruotsin pelaamisen pois ja kontrolloi sanan varsinaisessa merkityksessä likipitäen 80-85 minuuttia ottelusta.

Suomen peli kehittyy pala palaselta kohti tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa toteutusta pelaajien kokiessa olonsa rennoksi ja turvalliseksi pukiessaan Suomi-paidan ylleen. Mikseivät MTV3, YLE Urheilu tai printtimedia valista ja avaa kyseistä kehittymisprosessia kansalle?

Saatetaan puhua yleisesti itseluottamuksesta, energisyydestä, pelirohkeudesta ja kokonaisvaltaisesti rohkaisevasta peliesityksestä. Anteeksi mitä? Yksipuolisesti korostetaan puutteellisen ammattitaidon vallittessa vaikeastilähestyttäviä yleistyksiä. Jalkapallo ei ole vain psykologista ponnistelua ja sodankäyntiä. Jalkapallo on viimeisen päälle strategista sodankäyntiä, jossa ei ole absoluuttista suoritusta, vaan suhteellista pelaamista riippuen vastustajan pyrkimyksistä ja toimenpiteistä kentällä. YLE Urheilun studiojoukkue puhui rutiinista ja yksittäisestä maaliin johtaneesta tilanteesta likimain 12-13 minuuttia tauosta, kun pelin virtaukseen olisi voinut laittaa paljon enemmän panostusta ja näin ollen avata pelin vaikutussuhteita katsojille enemmän. Tästä lajiymmärrykseen viittaava kulttuuri syntyy tai on syntymättä. Ei jalkapallossa maalipaikat synny sattumanvaraisesti pelaajien absoluuttisen osaamisen summana. "Paikoista sisään ja lisää rutiinia", kommentoi eräs nimeltämainitsematon "asiantuntija" eilen studiossa. YLE voisi jatkossa sijoittaa vähäiset roponsa astetta tarkemmin tuoden sisältöosaamista ja muutakin kuin sokeata intoa tai egokeskeisyyttä lähetyksiinsä.

Me, Suomi, olemme nuori pallopelikansa ilman vahvoja juuria eikä menestyskään ole liiemmin puhki pilannut. Näkemys syntyy vain ja ainoastaan laajan keskustelun kautta. Mikä olisikaan parempi foorumi laukaisemaan keskustelua kuin media - TV, printtimedia ja internet. Kehumisen sekä kriitikin tulisi olla yksityskohtaisempaa, jotta hedelmällisiä debaatteja ja johtopäätöksiä pystytään muodostamaan.

"Olimme tänään parempi joukkue", Mixu Paatelainen ottelun jälkeen. Katso molempien valmentajien ottelun jälkeiset kommentit täällä.